Aamu alkoi hyvin. Ymmärsin tv:n pääuutisen. Oli löytynyt jokin uusi Stasi-dokumentti, jonka mukaan opiskel Bono Ohnesorgen ampuminen 1967 opiskelijamielenosoituksissa oli Stasin provokaatio. Ampuja oli poliisi, josta sitten tuli Berliinin poliisipäällikkö tms. ja siis samalla paljastui, että Stasilla oli suora linja tuohonkin suuntaan. Jos nyt sitten uutisen oikein ymmärsin.

Oppilaan ikivanha unelma toteutui: Opettaja oli unohtanut kokeen kotiin! Siis tahtoo sanoa, että tässä on viikonloppu hyvää aikaa jatkaa saksan kieliopin saloihin perheymistä. Päivä oli jollakin tavalla paha. Kertakaikkiaan olen hitaalla: käytännössä teimme käännöslauseita, joissa kaikki mahdolliset metkut. Opettaja ei vain tauolle päästänyt, ennen kuin viimeinenkin käännöstehtävä oli tehty.

No, ei se sentään koko päivä sitä ollut edelleen hämmästelen tuota opettajien taitavuutta. Tarkemmin katsottuna päivät ovat aina kombinaatioita erilaisista ja eri vaikeustasolla olevista osista. Hämmästyttävää tuo heidän puhuttamisen taitonsa, yhtäkkiä me aikuiset ja Minnesotan poika huomaamme kertovamme kummallisia juttuja maidemme joukkoliikenteestä.

Syömässä kävimme veikeässä jaappanilaisessa pikaruokapaikassa. Ravintolassa kiemurteli liukuhihna, jolla eriliasia annoksia. Siitä sitten vain nappaamaan hihnalta purkkeja ja niitä syömään. Perussetti oli kolme purkkia ja keitto. Kerran osuin harhaan ja söin kaksi pientä munkkia, joissa ei suinkaan ollut sisällä hilloa, vaan jotakin kalaviritystä.

Juomana oli jaappanilaista teetä. Aina oppiin. Tuossa paikassa nimittäin vasta ymmärsin, miksi nuo itamaiset yrittiteet ovat jotenkin ei-niin-houkuttelevia. Se niistä lähtevä haju ja maku ovat ihan samaa, mitä pienenä mummulassa tilanteessa, jolla heiniä ajettiin latoon. Eihän tuohon mitään kielteistä muistoa liity, mutta sentään paikkansa kaikella, ei sitä timotein pölyä nyt teenä ole tarkoitettu juotavaksi.

Enpä nyt tiedän mitä viikonloppuna tekisin. Opettaja harrastaa selvää kaksoiskommunikaatiota. Yhtäältä korostaa, että kun on näin hyvä ilma, niin ehdottomasti kannattaa lähteä vaikka Mainziin retkelle viikonloppuna. Toisaalta sitten sanoo, ettei ole tyytyväinen tasoon, jolla osamme "sein" ja "haben" verbien eron perfektissä. Kuulemma se pitää ehdottomasti viikonlopun aikana opetella. Mitäs tässä nyt sitten tekee?