Tänään on nähty hienoin yliopistokampu ikinä.

Vapaa-ajan ohjelmaan oli tarjolla vierailu paikallisessa Goethe -yliopistossa. En ollut asiasta innostunut, mutta kun Meksikon Pedro vähän pyysi niin lähdin. Johan oli paikka.

Ensinnäkin päärakennus: Saksalaisen funkkisen helmi 1920-luvun lopulla. Ja viimeisen päälle, eikä milään köyhyyden remontilla saatettu mahtavaan loistoon juuri 2000-luvun alussa.

Mutta se tarina: Talon on rakennettu erään, en-nyt-muista, saksalaisen teollisuukonsernin jättiläismäiseksi pääkonttoriksi. No, firma joutui historian saatossa vähän huonoon huutoon, kun sen tehtaiden hittituotteeksi nousi yhteen aikaan syklonikaasu, jolla juutaklaisia kaasutettiin.

Sodan jälkeen littoutuneiden ja erityisesti USA:n porukat isännöivät valtavaa rakennusta. Siis vähän kai niin kuin Torini Helsingissä. Meillä siinä kerrottiin missä huoneessa Eisenhoower oli jne.

Minä ymmärsin, että yliopisto on taloon muuttanut 2000-luvun alussa. Ja sitten puhuttiin, että USAlaisten lähdön jälkeen. Luulin, että saksan taitoni, petti kun en ymmärtänyt, että mitä talossa oli tuon väliajan, siis liitotutuneiden lähdön ja yliopiston tulon välillä. Ei siinä pettänyt kielitaitaito, vaan historian osaamineen: USA lähti siis Liittosaksasta vasta 80-luvulla, vain 90-luvulla.

Ja tuon päärakennuksen ympärille oli aivan juuri valmistunut valtava alue päärakennuksen kanssa loistavasti yhteensopivia uudisrakennuksia. Kysyin oppaaltamme, että öhöm, kuinkas tätä rahaa tässä nyt näin on polttettu. Innolla hän sanomaan, että poltettu on, Hessenin liittovaltio (tms.) on investoinut tähän ja yhteen sivukampukseen miljardi euroa. Eikä siinä varmaan kaikki, koska juttu jatkui, että tämä ei sitten ole mikään valtion yliopisto, vaan säätiön. Ja sitten kehuttiin tuo säätiö malli. Mutta niis siis sitten täällä Hessenissä.

Olin vilpittömän hämmästynyt, kun suurin piirtein tuon opaskierroksen ymmäsrin. Oppaana meillä olil touhukas täti yliopiston tiedotus- ja markkinointiosastolta. Ei Froilain kyllä yhtään peitellyt ylpeyttään kun meitä tuolla kampuksella opasti.

Kun tulimme kierrokselta, Perdo oli ruokaa vailla ja jäimme erään taiwanilais-kanadalisen tytön kanssa jotakin haukkaamaan. Ja siinä sitten hermo petti, ja saksan puhuminen loppui. Nopeammin se tieto kyllä englanniksi kulkee, kun nuo sanata ovat helpommassa. Englannissa ei myöskään tule tuota tämän kurssin saksan puhumisen kummallisuutta: Puhumme aina kahta asiaa. Kun aloitetaan kahvikeskustelu tunenleiden hyvää tekevästä vaikutuksesta Euroopan rautateihin, keskustelu valahtaa helposti sivuraiteelle: Mikä se muuten onkaan Ostseen suku, mikäs prepositio siihen muuten tulee ja kuinka sen maskuliinin datiivi nyt meni. Kun nämä asiat on selvitetty, keskustelun asia sisällön puoli on usein jo johonkin kadonnut.