Tänään oli vaihteeksi taas päivä, jolloin sanajärestys ei mennyt kertaakaan oikein, ei puhessa eikä kirjoituksessa. Kai se, jos noista asioita tässä vähän sultattelee.

Päivällä söin saksalisen keittiön antimia Pedron kanssa. Kertoili kiinnostavia asioista työnhaustaan. Hänen hommansa Zurihissä ovat siis loppu, firma on tarjonnut työpaikkaa Meksikosta, mutta P ei enää ole kovin muttuhaluinen, kun Zurihissä on espanjalainen vaimo ja toisella vuodella oleva poika. Kerotoi kysymättä, että ulkomaalaisuus ei ole etu työnhaussa. Valitti, että kaikki hänen verkostonsa ovat myös ulkaareita, eikä sitä kautta oikein pujahdeta natiivien työmarkkinoille. Tämä siis tilanteessa, jossa työnhakija on DI ja muutenkin selvästi pärjääjä porukkaan kuuluva tyyppi. Kaikki on siis mennyt hyvin, kun on hommia tehnyt muiden ulkkareiden porukassa Sveitissä.

P kertoi myös espanjalaisen kesmiääräisestä vasenmielisestä suhtautumista Etelä-Amerikkalaisiin. Herrakansa asenne on kuulemma edelleen syvässä. Opin uuden sansnakin: Sydic. Se on espanjalaisen käyttämä halvetava sana uudenmantereen espanjaa puhuvista ihmisistä.

P:llä on selvä hätä kielen kanssa. Hänen pitäisi työmarkkinaresurssiensa kannalta oppia saksa äkkiä. Ja totuus on, että taidot ovat siinä meikäläisen tasolla.

Opiinisa edistämiseksi P osti hienon ja yleistä kateutta herättäneen kirjan: 555 saksan verbiä. Siinä kun ottaa yhden aukeaman ja yhden verbin kaikki kahdolliset taivutukset päivässä, läpi pääsee vajaassa kahdessa vuodessa. P oli löytänyt kaupungin mega- kirjakaupan ja tänään sitten tuntien jälkeen sinne menin minäkin. Se oli suuri.

Kirjat Saksassa ovat huomattavan halpoja, liki puolet halvempia kuin meillä. Ja asioiden kirjo on myön aivan mahdoton. Minä katselin noita kieli, siis saksan, kirjoja. Ei tämä ulkomaalaisten saksan harrastaminen ihan pienen pirin juttu ole, koskapa monta metriä oli tuollaisa oppimateriaalia ulkareille. Löysin meidän käyttämän kieliopin, mutta koska siihen ei ollut harjoitusten ratkaisuvihkoa, en sitten sitä ostanut.

Ostin sensijaan lehden, jota tehdään saksassa vähän hitaalla oleville. Se on tuollainen kuukausi julkaisu, jossa on kolmen vaikuestason ajankohtaisi juttuja ja sitten kivijalassa tarvittavia sanan selityksiä. Näitä tämäntyyppisiäkin julkaisuja tässä maassa ilmestyy kaksi.

Olisihan siellä ihan kaikenlaista ollut, mutta mitä turhia.

Loppu on lähellä ja hyvä niin, ei tätä jaksa eikä pysty omaksumaan enempää. P:n kanssa juuri idoimme sellaista tosi tehokasta kurssia: Parin kuukauden jälkeen kolmen kuukauden organisoitu itseopiskelujakso ja sitten taas kahden viikon lähipäivä.

Sosiaalisesti tuo meidän ryhmä jotenkin tällä viikolla muotoui niin, että minä ja P olemme enemmän yhdessä, Minnesotan poika on onneksi löytänyt ikäistää jenkki seuraa ja Neuzakin nyt on vähän eri paria kuin me. Tuo jenkkipoika on itseasiassa tosi rohkea: aivan kakara, eikä koskaan ole ollut näin pitkää aikaa pois perheensä luota. Tuolossa on vielä parin kuukauden harjottelua ja matkustelua Euroopassa. Vähän kuitnekin olen jo nyt huomaavinani, että koti-ikävä vaivaa. Mutta jos kaveri vain jaksaa ja pääsee saksaa puhuessaa eroon tuosta Keski-Lännen aksentistaan niin hyvä tulee.

Tämän talouden kriisi on ilmeisesti yksi syy opetuksemme tehokkuuteen: Instituutin kalliit kurssit eivät oikein tahdo näissä oloissa mennä kaupaksi. Pankit ovat olleet hyvä asiakasa, mutta enää kuulemma ei pankkien väkeä kursseilla ole.

Ja nyt sitten vain läksyjä tekemään.